19. marraskuuta 2013

Chardonnayfocacciaa isolla maulla!

 
Akat pihalle ja leipomaan!
 
 
Aika miehekäs ote heti alkuun eli tytsyt lähti johonkin tanssihullutukseen niin ajattelin vähän leipoa...tämä kaikille naisten hakkaajille tiedoksi.
 
Eilinen yrttihärpäke onnistui niin hyvin, vaikka itse sanonkin, että ajattelin jakaa vielä sen ilosanomaa leipomalla pari omintakeista leipää.
 
Periaatteessa pohja on sama mitä viime kuun ylimääräinen aamupuuro-resepti on...laitoin vaan karvan verran enemmän vehnäleseitä ja eilisen yrttiöljyn, n. 1dl, lopun taikinan sekaan.
 
 
 
Tuo Chardonnay voiteli hieman juuri tässä kohtaa ideapankkia niin että saadaan aiempiin sämpylöihin vähän eroa. Eli juoma ei liity mitenkään varsinaiseen leipään vaan ravitsin sillä itseäni. Periaatteessa aina kun alatte kokkaamaan niin ensin se tunnin punttisali, sauna kuumaksi, palautusjuoma ja hommiin, siis kokkaamaan.
 
Kuitenkin sain homman taas kuosiin viinin jälkeen ja kun taikina oli nostatettu ja jaettu parille pellille niin sitten alkoi tuunaaminen.
 
 
Pienet viillot pintaan ja viimeiset, eiliset yrttiöljyt päälle sekä sitten rouhaisu merisuolaa myllystä aateloimaan lopputulos.
 
Sitten vaan uuniin n.200 astetta ja 20-25 min paistoajalla alkaa jumalainen tuoksu levitä ilmaan niin että vasta saamani Isänpäivälahjus Airbournen uusin, Black Dog Barking (vapaasti suom. Musta koira parkkeeraa) jäi hetkeksi taka-alalle...
 
Ja lopputulos!
 
 
Tähän vaan voita päälle ja kylmää maitoa...
 
Suola pinnassa, yrtit, parmesan ja valkosipuli tulee kaikki esille vehnäleseen pehmentämässä lopputuloksessa.
 
Eikä taida jäädä jälkikasvulle huomiseksi mitään maisteltavaa,
sorry Akka...sisäpiirijuttu...
 
 
 


18. marraskuuta 2013

Uusiokäyttöä voirasioille!

 
Multapussista tuli inspiraatio
 
 
Viime kesän julman kokoisen luumutomaattisadon innoittamana jatketaan nyt sitten talvikin kun ei ole muutakaan kiirettä...kaljanhakumatkalla tarttui mukaan parmesania, rucolaa, basilikaa ja persiljaa ruukuissa sekä Biolan yrttimultapussi.
 
Kotona odotti mustapippuri- ja merisuolamylly sekä tuore valkosipuli ja öljy.
 
Yrteistä reilusti yli puolet sopivaan purkkiin ja yrttien loppu juurineen talteen. Sitten vaan öljy, suola, mustapippuri, valkosipuli ja parmesan sekaan ja poraamaan tasaiseksi, vihreäksi herkuksi odottamaan käyttöä...sopii vaikka hierontaöljyksi.
 
Mutta se varsinainen asia oli tämä...
 
 
Nämä on niitä isoja Flora rasioita mitkä on myös todella hyviä matopurkkeja!
 Pohjalle vaan multa ja keskelle pieni kolo johon yrttipurkkien loput saa mahtumaan. Multaa päälle niin että ne pienet purkit peittyy juuri ja juuri. Sitten vaan kastelua ja valoa keittiön halogenien avulla niin eiköhän ne siitä ala kasvamaan.
 
 


9. marraskuuta 2013

Juustoa, juustoa...varma setti...

 
Helppo tapa hoitaa homma jos pää on jäässä!
 
 
Tämä oikeasti tehoaa kaikkiin suruihin ja sulattaa jään jos olet ryssinyt pahemman kerran...tai vaikka et olisikaan...
 
Kipaise lähikaupastasi paketti valkohome-, sinihome-  ja mustaleimajuustoa...valistuneempi ottaa Briejuustoa, Auraa ja Valion mustaleimaa...(oma valinta siis ja Pirkkakin toimii koska ajatus tärkein ja välillä Pirkka tai Rainbow yllättää...). Sitten pari omenaa, valmista viikunahilloketta, suolakeksejä (valitsin LU paprika- ja Bbq-keksejä itselleni) ja punkkua n. 10€ plo...myyjät neuvoo viinissä...
 
 
Ja sitten vaan kaikki muoviselle leikkulaudalle! Tässä kohtaa "pirkot" sanoo että Rakas olisihan meillä ollut sellainen puinen pyöreä ja pyörivä IKEA lautakin olemassa...älä noteeraa sitä. Sanot vain että anteeksi kuin kesti mutta kuivattujen viikunoiden keitto kesti hieman pidempään kuin ajattelin ja halusin tarjota vain parasta sinulle...(tässä isät vielä petaa huomista pekoni-kuohariaamiaista itselleen, tiedän mistä puhun...)...
 
 
No vain omena lohkoiksi, hilloke kippoon ja lapset nukkumaan...kyllä alkaa kehräys kuulumaan, jos tiedät mitä tarkoitan...ja valmistaminen kesti vain n.3 min...
 
 
 
 
Kuten eräs hyvä ystäväni sanoo...Ei huono...


2. marraskuuta 2013

Jokamiehen cocktail! After Airbourne...

 
Tässäpä kaikille tosimiehille varsinainen herkkupala!
 
 
Tee hyvissä ajoin marinoidut suppilovahverot tekeytymään...tämä tarkoittaa siis useita päiviä ennen varsinaista kohokohtaa.
 
Ei tarvita kuin hillosokeria n.1dl, kaksi kourallista siivottuja, vasta poimittuja sieniä tai viime vuoden löytöjä jotka joku toinen on toimittanut pakastimeesi...kiitos Sieni-Katri...omenaviinietikkaa 0,5dl, vettä hanasta 0,5dl ja 1 tähtianis.
 
 
Kiehauta vesi, etikka, sokeri ja anis. Lisää sienet ja nopea ryöppäys eli niin että koko setti kiehahtaa.
 
Purkita kuumana lasipurkkiin, joka jäi yli aurinkokuivatusta tomaatista...älä heitä kanttakaan pois tai laita sitä metsän reunaan ilmakiväärin kohteeksi rautalangalla roikkumaan...tiedän mistä puhun.
 
 Jäähdytä ennen jääkaappiin laittoa pöydällä kansi hampaat irvessä kiinni väännettynä (naisesi pyytää apua avaamiseen jolloin voit näyttää voimasi).
 
Sitten se juttu!
 
 
Sekoita viipaloituja jalluja, marinoituja sieniä ja aurinkokuivattuja tomaatteja tasapuolisesti oman maun mukaan. Tähän sopisi myös puna- tai valkosipuli...hmm...
 
Näitä syödessä voi katsoa O.C.C.- tai Sons-tuotantokauden ja pääsee hyvin tunnelmaan.
 
Juomasuosituksena käy kaikki mikä valuu alaspäin. "Paskakin" valuu alaspäin mutta se on ihan eri juttu josta myöhemmin lisää...
 
Tarjoa vaikka varpajaisissa...jos tiedät mitä tarkoitan...Pikkis...
 
 


31. lokakuuta 2013

Taas liikaa puuroa keitetty!

 
Parmesan-porkkanasämpylät aamupuurosta
 
Onneksi näppärä isä keksi ottaa lopun puuron talteen eli n.5dl ennen kuin kukaan kuivatti sitä kattilan pohjalle.
 
Ja tämähän on maailman yksikertaisin homma johon tarvitaan pussi kuivahiivaa, 5dl hieman kädenlämpöistä kuumempaa vettä, puuronrippeet, eilinen porkkanaraasteenloppu n.1dl, Parmesan- tai jotain muuta juustoraastetta, suolaa vain kahvilusikan kärjellä, vehnäjauhoja (löysin vehnäleseitäkin jemmasta) ja yleiskone.
 
 
Sitten vaan vesi, puuro ja hiiva kulhonpohjalle. Anna hetken pyöriä yleiskoneessa minimiteholla että tulee tasainen velli ja hiiva alkaa heräillä (herää yhtä hitaasti kuin teinit). Sitten sekaan porkkanaraaste, raastetut juustonkannat (jätä vähän jemmaan), suolaa jos tunnet tarvetta, vehnäleseitä n.2dl, vehnäjauhoja 8-10dl.
 
Anna taikinan vaivatua kunnes hieman näyttää irtoavan reunalta ja yleiskone alkaa kevyesti mouruamaan ihan kuin ajaisi liian isolla vaihteella eikä vääntö riitä...nuhapumppukuskit tietää tunteen. Paras taikina on kun massa on hieman löysä eli nippanappa tarttuu sormiin ja luulet että ei h.......i tämä onnistu...mutta ota silti taikina toiseen kulhoon kohoamaan mutta laita ensin kohotuskulhon pohjalle hieman vehnäjauhoja ja kädet kanssa jauhoon niin taikinaa on helpompi käsitellä (jauhotetuilla käsillä saa vaimon, tyttöystävän tai vaikka anopin, no ei anopin, hameeseen kivan kämmenen jäljen niin että hän ei huomaa sitä itse...jos tiedät mitä tarkoitan). Jätä taikina kohoamaan n.20min liinalla peitettynä.
 
Kun kohonnut melkein kaksinkertaiseksi, niin kaada koko setti jauhotetulle pöydälle ja leivo siitä jauhojen avulla pitkä patonki. Sitten vain leikkaa sopiviksi paloiksi pellille (kova jätkä leikkaa puukolla eikä tunnusta pöytään tulevia, syviä viiltoja omikseen) ja kohota vielä kymmenisen minuuttia.
 
 
Ennen uuniin laittoa voitele oliiviöljyllä tai jollain mausteöljyllä esimerkiksi fetan tai aurinkokuivatun tomaatin mausteöljyllä lisäkiksin saamiseksi ja sitten se loppu, raastettu Parmesan tai muu juusto pinnalle ja uuniin n.10 min ja 200-220 astetta.
 
Ja tässä lopputulos!
 
 
Törkeen hyvää lämpimänä...voita päälle niin että valuu pitkin leukaa syödessä...
 
 
 
 
 
 
 


27. lokakuuta 2013

Viiniä kuten haluat...

 
Torinolaisen viinikellarin herkkuja
 
 
Tällaiseen törmäsin käsi ojossa Torinon ristiretkelläni...
 
Osta suoraan hanasta lasipulloon n.3€ litra ja takuulla hyvä seurusteluviini mallia Rosé-, Puna- ja Valko...
 
Ihan sormituntumalta suomessa saman tason tuotteet 8-10€ litra...eli kaikki viinin ystävät ensi kesänä laitetaan koneet käyntiin ja Saksan kautta kohti Italiaa...
 
Lisäksi löytyi muutakin valikoimaa tuhansia pulloja viiniä hyllyt täysi...kysymys kuuluukin...asunko ihan väärässä maassa?
 
 

Tomaatteja...

 
Kastiketta omista tomaateista
 
 


Tässä kattilallinen itse kasvatettuja luumutomaatteja, koko kesän kastelin ja juttelin enkä kuitenkaan kertonut että lopulta pataan joutuvat...vähän niin kuin Hannu ja Kerttu...ero on vain siinä että nämä syötiin. Tai jotain sinnepäin...
 
 
Kuitenkin...
 
 
Pohjalle hieman oliiviöljyä, tippa vettä, suolaa, mustapippuria ja hyvin tuntemaltani Piemonten alueen taiteilijoiden kasvattamia yrttejä hyppysellinen...hyppysellinen ei ole mikään mitta mutta ihan hyvä sana. Ja tietenkin hieman sokeria pyöristämään makua.
 
 
Tomaatit luovuttavat nestettä jonkin verran mutta älä sinä luovuta vaan keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen ja hiljalleen hauduttaen niin kaikki maut pääsevät esille...toisen punaviinilasin (ei liity mitenkään tähän kastikkeeseen) jälkeen voi jo katsella jos neste on haihtunut ja tomaatit ns. päreinä niin ota pora esille...eli soseuta sauvasekoittimella tai vastaavalla kutterilla tasaiseksi "pizzakastikkeeksi". Jos neste vielä erottuu niin keitä lisää kunnes saostuu.
 
Ja nyt se juttu "naistenkaatajat"!
 
Hyvä kastike on kaiken perusta. Tätä voi käyttää kaikkeen lihaan, pizzaan, pastaan, kanaan, moottoripyörän ketjujen voiteluun, dödöksi kainaloon...jessus mikä suosio!
 
Kokeilin S-marketissa...toimii...
 
Olisin laittanut kuvan lopputuloksesta mutta melkein kaikki meni Uunipastan sekaan ja loput lusikoin suoraan kattilasta parempiin suihin...
 
Ei lisättävää.
 
 
 
 



18. lokakuuta 2013

Ensivaikutelma on tärkeää...

 
Kiteytettynä siis kaikki tarpeettomat ja tarpeelliset kamat esille!
 
 
Mitä enemmän juttuja pöydällä ja jauhoja lattialla niin sen kovempi jätkä. "Pirkot" on heti ihan ihmeissään ja lähtee välittömästi puuteroimaan.
 
 

 
Näistä syntyi yrttiöljy eli...
 
Persiljaa, ruohosipulia, valkosipulia, parmesania, rypsiöljyä, suolaa ja mustapippuria.
Kaikki sekaisin samaan astiaan ja sitten vaan poraat tasaiseksi, vihreäksi tahnaksi ja aina ruoan nimeksi jotain Verde...Salmon Verde...Paahtis Verde...
 
Tosi hyvä juttu kaikkeen maustamiseen, kollit kokeilemaan ja valmistus n. 3 min jos et ole ihan onneton.


Lohta Verde

 
Tässähän tätä itseään sitten toteutettuna...Verde
 
 
Kaupan alelaarista lohta, poista selkäruoto vaikka kärkipihdeillä jos ruotopihti on outo käsite. Hyvin toimii molemmat...
 
 
Siihen pinnalle rouhittua suolaa ensin, sitten yrttiöljyä lusikalla koko pinnalle.
Lopuksi jauhetut paahtoleivän kannat vielä päälle tyyliin "korppujauho". Anna maustua 15-20 min ja sitten uuniin.
 

 
Lopputulos on mukavan vihreä pinta...helpoimmalla pääset kun hommaat sisälämpömittarin, sellaisen version jossa on piikki ja pitkä siima päässä. Laita sisälämmöksi 54-56C ja 175C paistolämpö uuniin.
Kala kypsymään, heitä lisää jauhoja ilmaan, pyyhi "hikeä" otsalta ja homma kotona.
 
Kylkeen salaattia tai eilinen muussi läämmitettynä...
 
 
No ei ihan kokkisota-ulkonäkö mutta kelpasi koko porukalle...yrttiöljyä lisää, kermaviilikastiketta ja hillottuja suppilovahveroita...ja kaikki itse tehtynä.
 
 
 


17. lokakuuta 2013

Aamiaiselle loistava vaihtoehto!



Pizza vähän helpommin...

Pizza Left Over before

Edellisen illan jälkeen aamiainen syntyy kyllä melko helposti kun ottaa ensin sen burana 600, vähän psoitiivistä asennetta ja sitten avaa jääkaapin. Tilannetta helpottaa jos käteen osuu kylmä olut, pieni tölkki...jolla huuhtoa tuo siilin kokoinen nappi alas.

No kuitenkin olet illalla tehnyt läjän tortilloja lisukkeineen, cheddarkastikkeeseen tarvittava kerma on loppu ja jääkaapin takaosan kylmäelementti on saanut salaatin jäätymään koska kaappi kävi täysillä kun viimeinen kaljanhakija unohti oven auki...eli et voi toistaa illan menuuta.

Eli ota silloin tortillalätty pellille vaikka olisikin kuivunut hieman. Levitä edellisen  illan ylimääräinen itse tehty salsa päälle. Seuraavaksi taas itse raastetut, anopilla, juustonkannat päälle. Sitten täyte oman valinnan mukaan, minulla oli pepperonia, omia luumutomaatteja :), cheddarjuustosiivuja ja jalluviipaleita...

Ei muuta...
Pizza Left Over After

Esilämmitetyssä uunissa 5-7 min 200C ja taas maistuu...
Laita muodon vuoksi kahvia kylkeen vaikka ei se millekään maistu mutta "Pirkko" on sulaa vahaa taas kerran.

Ja eiku aamusaunaan.
 


Tästä alkaa uudet kuviot!
 
 
 
Tässä ruoka jolla homma hoituu...makkararuokien kuningas "Chili-Bbq-uunimakkara"...
 
Kaikki lähtee kunnon perustasta eli hanki käyttöösi HK Sininen.
Tuote esille ja poista ensin kuori (maistuu uunin jälkeen aika uusavuttoman tekemälle jos kuori unohtuu) sekä sitten se pitkittäinen viilto päästä päähän jolloin syntyy riittävä väli täytteille. Jos ei viiltäminen onnistu kerralla niin viillä uudelleen samaa rataa niin tulee riittävän syvä täytön helpottamiseksi.
 
Jos olet kasvattanut koko kesän itse luumutomaatteja niin käytä niitä...kaupan tuotekin käy mutta pääsee pullistelemaan kavereille ja tytötkin tykkää. Leikkaa siis tomaatit viipaleiksi ja laita tekemääsi viiltoon riittävästi tomaatteja, mielellään hieman lomittain että on tarpeeksi.
 
Heti perään sitten, kavereiden kesken, "Jallu"-viipaleet niin paljon että aamulla muistat mitä söit...jos tiedät mitä tarkoitan.
 
Sitten Bbq-kastiketta sinapin ja ketsupin sijaan (vain uusavuttomilla lupa) tarpeeksi jotta totuus ei unohdu...eli aamu...suunnilleen saman verran kuin juhannuksena kännipäissään grillimakkaran päälle.
 
Ja sitten se tärkein! Riittävän rasvainen juusto eli älä heitä sitä kermajuuston kanttia pois josta et enää saa aamuisin viipaletta ilman isän apua! Leikkaa jämä viipaleiksi tai jos sinulla on "anoppi" eli "riivinrauta" eli raastin...ukkomiehet tietää tämän...heh...niin raasta kunhan muistat että sormissa oleva nahka kuuluu sormiin, ei muualle. Sitten vain juusto niskaan ja esilämmitettyyn uuniin n.15-20 min ja 175-200C kunnes juusto saa hieman väriä ja alkaa rasvan tirinä kuulua.
 
Sitten vielä perunamuusia riittävällä voilla ja paistettuja kasviksia joilla aateloidaan lopputulos...kasviksia kannattaa käyttää niin "pirkko" on myyty...jos tiedät mitä tarkoitan...